Perinteinen työ - työn ja vapaa-ajan raflaava rytmi

Tapa tehdä työt organisaatiossa on hyväksi ja varmaksi koettu työnteon malli. Työn tekemisen monet olennaiset puitteet on luotu yhteen paikkaan: tehokkuus, kontrolli, ohjaus, palaute ym. asiat, joita ei yleensä tule ajatelleeksi hoituvat huomaamatta. Usein työntekijätkin pitävät tästä tavasta tehdä työtä, niinpä ohjaus, välineet ja suoritettavat tehtävät ovat kätevästi saatavilla samassa paikassa.

Yhteisellä työpaikalla kommunikointiin ei välttämättä tarvita aina välineitä, vaan tietoa työn suhteen saa intensiivisessä ympäristössä jopa ilman kysymistä. Tyhjiössä elävä ihminen ei voi suhteuttaa itseä juuri mihinkään, elämä ei maistu niin hyvin kuin pitäisi. Työympäristössä vuorovaikutus onnistuu lähes automaattisesti, eikä seuraa tarvitse etsiä. Perinteisen työn etu tekijän terveydelle voi olla siinä, että työn joutuu työajan jälkeen jättämään työpaikalle. Ero työn ja vapaa-ajan välillä antaa tarpeellista ilmavuutta ja lepoa aivoille. Perinteisen työn mallissa elämä on hallinnassa pienemmillä ponnisteluilla kuin freelancer-työn mallissa, jossa keskeneräiset työt vellovat jatkuvasti ympärillä. Näin perinteisen työn tekijällä jää ehkä oman elämän hoitamiseen kotona paremmin aikaa kuin vaikkapa freelancerillä tai yksityisyrittäjällä.

Työtä tarjoavia saitteja ja piilotyöpaikkoja

  • Kiinteistönhoito- ja siivouspaikat, myös lyhytaikaiset ja osa-aikaset paikat löytyvät Työ- ja elinkeinoministeriön avoimet työpaikat -sivuilta, tee hakuja mm. vaihtamalla paikkakuntaa, työn kestoa ym. hakutekijöitä. Jos työaika on esim. 2 - 6 h, silloin puhutaan osa-aikatyöstä, niitä tarjotaan siivousalalla, ks. ilmoitukset. Tunnetut siivousalan yritykset tarvitsevat koko ajan sijaisia, lomittajia ja uusia työntekijöitä, nekin löytyvät enimmäkseen Työministeriön tietokannasta.
  • Työvoimapörssi yhdistää työn ja tekijän. Uudentyyppinen rekrytointisivusto, jossa työnhakijat voivat etsiä mm. avoimia paikkoja, työtehtäviä, projekteja sekä tarjota työtään, palveluitaan jne. Työnantajat ja yrittäjät puolestaan voivat etsiä työntekijöitä, tarjota palveluitaan, myydä tai ostaa liikeyrityksiä, etsiä liikekumppania.
  • Uranus palvelun avoimet työpaikat, yli 25000 työpaikkaa haussa ja piilotyöpaikat. Uranus-palvelun tavoitteena on tukea jokaista ihmistä eteenpäin työelämän eri vaiheissa. Uranus.fi:n uutiskirje verkossa.
  • Uranus.fi -palvelussa on nyt myös mahdollisuus laatia oma uraprofiili englannin kielellä. Kun lisäksi asettaa päälle Pluto-työpaikkavahdin saa sähköpostiinsa hyvin räätälöityjä, kansainvälisiä työpaikkavinkkejä.
  • Poolian työpaikat, mm. taloushallinnon työpaikkoja.
  • Assidu Finland Oy on markkinoilla suunnannäyttäjä taloushallinnon, myynnin ja asiakaspalvelun henkilöstöpalveluissa.
  • Eniron työpaikkasivu, kattava lista tarjolla olevista paikoista.
  • Oikotie.fi:n, työpaikat.
  • Työnhaku VR:ltä - VR.fi/rekry.
  • Uratie, Talentum.com:in sivuilta.
  • Uraopas, työpaikkoja myös terveydenhuollon sektorilta.
  • INA Finland Oy. Puhelinpalveluita ja informaation välitystä tuottava yritys.
  • Monster.fi, hyvä työpaikkatarjonta.
  • Job Café. Internetrekrytointipalvelut.
  • JobGO (entinen JobContractor), urapalvelu akateemisesti tai amk -koulutetuille ammattilaisille.
  • Jobsafari, työpaikkailmoituksia kaikkialta internetistä.
  • Job.fi - työpaikkaportaali. Linkkejä kotimaisiin työpaikkatietokantoihin.
  • Työrengas on verkkopalvelu Tampereen seutukunnan yhdistyksille ja järjestöille sekä työntekijöille, jotka etsivät työtä yhdistyksistä.
  • Työpooli tarjoaa uudenlaista mallia työllistämiseen. Työtekijä voi saada määräaikaisista työsuhteista työtä lähes koko vuodeksi poolin yrityksissä.
  • Ura-arenan piilotyöpaikat.
  • Työnhakukeskus eRekrytori.
  • sfnet.tori.tyopaikat.tarjotaan
  • Työpaikkoja mm. sairaaloissa ja teollisuudessa Oikotieltä. Suomen kuntaliiton työpaikkalinkkejä. Tampereen yliopiston Ura- ja rekrytointipalveluiden työpaikkalinkit, jossa on mm. kirjastoalan ymv. työpaikkalinkit: kirjastolehti, kirjastot.fi, historiaverkko, jobboard sekä paljon hyviä linkkejä Workit.netissä.


 
New Offers
Free Holiday Shipping!
Adobe Volume Licensing
Find all current special offers on Adobe products.
Adobe Photoshop Lightroom!
Deliver innovative ideas in print, web, and mobile design. Adobe® Creative Suite® 4 Design Premium
Photoshop CS4 Extended – Student Edition

Oman työnsä tarjoaminen

Katso lisäksi sivustoomme muualle: kansainvälinen työnvälitys.

  • Työ- ja elinkeinoministeriön CV-netissä voi mainostaa omaa työtään ja tulostaa ansioluettelon. CV-netissä työnantaja voi asettaa päälle CV-vahdin ja työntekijä voi asettaa päälle paikkavahdin. Omaan sähköpostiin saa suoraan itseä kiinnostavat työntekijät ja työpaikat. Sopivien avainsanojen löytäminen on todella tehokas keino saada aikaan kysyntää, se on myös hyvä keino todeta, mm. mistä työntekijöistä on paljon tarjontaa ja mihin työhön haetaan koko ajan uusia työntekijöitä.
  • sfnet.tori.työpaikat.halutaan
  • Kotityö- ym. palveluita voi mainostaa Elias-nettitorilta.
  • Työhuone/Yrittäjyys/Naisyrittäjätori. Nicehousen sivut.
  • Työvoimapörssi
  • Keltainen Pörssi. Katso sisällysluettelosta, siellä on myös tarjolla työpaikkoja.
  • Uranus-palvelun html-muotoinen CV on käyttökelpoinen työkalu joka lähtöön, sen voi lähettää työtä hakiessaan ja omaa työtä esitellessään. Uranuksen CV-pankki on nyt osaajapankki, joka toimii entiseen tapaansa, etsi itse lisätietoja Uranus-palvelusta.
  • Kaikissa työnhakupaikoissa on mahdollista tehdä oma esittely, lisäksi yrittäjät tarjoavat samantyylisiä mahdollisuuksia, mikäli sinulla on jo toiminimi.

IT-alan työnhakupaikkoja