Työtä yrittäjänä

Työ- ja elinkeinoministeriön uudistuminen on tuonut yritystoiminnan näkyvästi esille ministeriön kotisivuille ja tietoa aiheesta löytyy muutenkin netistä melko pienellä vaivalla. Yliopiston tarjoama koulutus keskittyy useinkin asiantuntijaksi kouluttautumiseen, ei niinkään oman osaamisen myymiseen esim. ammatinharjoittajana, saati sitten muiden muiden palkkaamiseen.
Tekniikka sallisi nykyisin työn tekemisen vaikka Timbuktussa, siitä huolimatta kuitenkin vieläkin työnhakuun kuluu suhteellisen paljon aikaa. Tiedonhaun järjestelmät eivät toimi ainakaan työnhaussa ihan optimaalisesti. Nyt joutuu täyttämään cv-tiedot joka ikiseen rekrytointi-sivustoon - se, jos mikä vie paljon aikaa. Kuulee usein vieläkin sanottavan, että ihmiset eivät ole aktiivisia työnhaussa, se taitaa kuitenkin olla jo menneen maailman väittämä. Tavallisesti asia on työnhakijan kannalta pikemminkin kiinni siitä, kelpuuttaako työnantaja hakijan töihin vai ei tai sitten siitä, joutuuko jostain työsuhteesta ongelmiin työttömyysturvan suhteen.
Työnhaku voi olla monille ammattitaitoisille työnhakijoille myös suhteellisen kannattamatonta ajankäyttöä vailla tuloksia, cv-tietojen täyttö kymmeniin sivustoihin on iso aikapanostus. Hyviä ammattialoja työnhaun ongelmat eivät varmaankaan koske, ne työntekijät viedään käsistä. Kaikilla ei kuitenkaan ole huippuammatti.
Viime aikoina työvoimatoimistojen ohjeistus on kiristynyt, tahdin kai määrää tavallisesti vallitseva politiikka. Työttömän turvaksi tehty työttömyysturvalaki, ajaa työnhakijan samaan tilanteeseen joka oli taannoisen sananparren tervaan tarttuneella harakkalla, tekipä melkein mitä tahansa aina on joku asia, joka alkaakin mättää. Jos pyrstön saa irti, silloin puolestaan voi nokka tai jalat voivat tarttua kiinni tervaan. Ko. laki turvaa toimeentuloa työttömyysaikana, mutta se sisältää paljon ehtoja, jotka käytännössä ehkäisevät pikapesteihin menemistä ja muunlaista oma-aloitteisuutta (mm. omaehtoinen koulutus).
Eipä ole siis kovin suositeltavaa alkaa yrittäjäksikään ilman asianmukaisia neuvotteluja työvoimatoimiston kanssa, muuten saattaa menettää työttömyysturvan. Työttömyysurvan voi menettää näet pienemmästäkin oma-aloitteisuudesta. On parasta selvitellä kaikki vähäpätöisiltäkin tuntuvat asiat kaiken varalta.
Toisaalta terve järkikin sanoo, että on liian riskialtista aloittaa yritystoiminta harrastuspohjalta. Kun työpaikkamarkkinat ovat ainakin muutamilla aloilla lähes kylläiset, yksilön kannalta olisi hyvä saada "työkaluja" omaan yritystoimintaan, sellaisia olisivat mm. joustavammat lait, käyttökelpoinen yrittäjyyskoulutus jo substanssin opiskelun aikana sekä muut hyvät "työkalut", kuten tuet. Jospa yrittäjyys kilpailisi joskus työpaikan etsimisen kanssa asiantuntijoidenkin vaihtoehtona. Toisaalta yrittäjäksi ryhtymisen sijaan asiantuntija voisi toimia freelancerina pienentäen näin riskejään. Mutta on parasta selvittää vaikka lakimiehen kanssa ensin, mitä etuisuuksia menettää, jos ryhtyy freelanceriksi.
Kuka tietää, jos vaikka uudistunut ministeriö ja uudet politiikkaohjelmat nyt viimeinkin ratkaisevat työllistymisen ongelmat, ministeriön koventunut linja pistää ainakin vauhtia työmarkkinoille.
Tietoa yrittäjyyden, freelance- ja etätyön suunnittelua varten
- Työ- ja elinkeinoministeriön Yrittäjyys -sivu, joka käsittelee aihetta laajasti, mm. Yrittäjyyden kehittäminen -sivu. Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma. Kuluttajat ja markkinat -sivu.
- Starttiraha aloittavalle yrittäjälle ja enemmän työllistysmismahdollisuuksia vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille Sosiaalisen yritystoiminnan kautta. Työvoimahallinnon sivut.
- Elämä helpommaksi etätyöllä. Etätyöläisten omia kuvailuja työstään (Nicehouse.fi).
- Maallemuutto.info - sivusto.
- Etätyö Suomessa. E-työ on tuotekehityshanke, joka edistää uusien tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen perustuvien työn organisointitapojen yleistymistä.
- Etätyölinkkejä. RegiOnline.fi:n sivuilta löytyneitä linkkejä.
- Entrepreneur's journey -sivuilla vaihtoehtoista pohdiskelua, siitä miten suuren vapauden etätyö käytännössä antaa.
- A Change in the Wind -sivuilta. Freelancertyön epävarmuus, onko se tulevaisuuden arkipäivää.
- Adventures of a Geek.
- Veronmaksajien liitto. Liiton sivuilta saa apua ja neuvoja kaikissa veronmaksuun liittyvissä elämäntilanteissa.
- Tietotyön tietopankista (Työterveyslaitos) löydät tutkimukseen ja käytäntöön pohjautuvaa tietoa tietotyöstä, mm. työterveys, ajanhallinta ja työergonomia.
- TIEKE edistää sähköistä liiketoimintaa mm. Suomessa, sivuilta löytyy runsaasti informaatiota aihepiiristä.
- Tietoa tulevaisuuden ammateista Professionaalin sivuilta.
- Pysyykö ihminen tulevaisuuden vauhdissa? Yritysfuturologi Tarja Meristön ajatuksia, WM-datan Ratkaisu-lehdestä.
- Ylen oppimissivut.
Yrityksen perustaminen
- Yrittäjän tietopankki. Seinäjoen ammattikorkeakoulun ylläpitämä, kattava tietopankki yrittämisestä.
- Naisyrittäjyyskeskus opastaa ja tukee yrittäjiksi aikovia.
- Pirkanmaalaisia naisyrittäjiä syksyn 2006 Napakka-koulutuskalenterissa. Sivulla 10 yrittäjäksi kehittymisen polku ja mentorointi.
- Yrityksen perustamistoimenpiteet ja yrittäjyyteen liittyviä linkkejä (Naisyrittäjyyskeskus ry).
- Luovuuden tueksi Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta löytyy suomalainen innovaatiojärjestelmä idealuotsi.
- Yksityiskohtainen hakemisto yrittämisestä, Oulunseudun yrityspalveluiden sivuilta. Yrittäjän eläke- ja sosiaalivakuutusmaksuista.
- Suomen freelance-journalistit.
- Helsingin kääntäjäopiskelijoiden ainejärjestö, Käännekohta ry
- Elias-nettitorilla
on hyvät ohjeet palvelujen markkinointiin, mm. mitä palveluntarjoajalta vaaditaan, jotta voisi päästä
markkinoimaan ilmaiseksi kotityöpalveluita nettitorille.
Yrittäjiä haetaan ja muita yrittämismahdollisuuksia
- Franchise kauppiaita haetaan. Kodintekstiiliyritys Hemtex hakee franchise-kauppiaita.
- Mikä on Franchising? Vastauksia kysymykseen löytyy Suomen Franchising yhdistyksen sivuilta.
- Franchising - Wikipedia, the free enscyclopedia.
- Suomessa toimivat franchising-ketjut - Uranus.fi:n sivuilta, lisäksi saman sivuston tietokannasta löytyy perustietoa Suomessa toimivista Franchising ketjuista. Yrittäjiä haetaan - Uranus.fi.
- Franchising.com - Franchise opportunities.
- Franchising - Nordea.fi
- Franchising in UK - British Franchising Association.
- Ammattikorkeakoulusta k-kauppiasyrittäjäksi - uutinen 01.10.2008 Haaga-Helian sivuilta.
Kirjallisuutta itseopiskeluun
- Sipilä, Jorma (2006): Osaajasta elämäntyyliyrittäjäksi. Helsinki: WSOYpro.
- Paasio, Kaisu & Pulkkinen, Tommi (2007): Tarinoita akateemisesta yrittäjyydestä: asennetta, osaamista ja oivalluksia. Helsinki: WSOYpro.
- Sutinen, Mika & Viklund, Esa (2007): Kaikki mitä olet halunnut tietää yritystoiminnasta mutta et ole tiennyt keneltä kysyä. Opas yrittäjille, yrityksen perustamista suunnitteleville sekä yrittäjätutkintoon valmentautuville. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu.
- Raatikainen, Leena (2006): Liikeideasta liikkeelle. Helsinki: Edita.
- Tikkanen, Aspara & Parviainen (2007): Strategisen markkinoinnin perusteet. Helsinki: Talentum.
- Taipale, Jari (2007): Brändi liiketoiminnan ytimessä: erotu tai unohda koko homma. Helsinki: Infor.